Eilen kaverini linkitti facebookissa v-laulun. Se on Antti Holman versio Lily Allenin tunnetusta Fuck you-biisistä. Kannattaa kuunnella. Menin ihan pähkinöiksi, kuuntelin sen varmaan viisikymmentä kertaa. Tänään se on soinut korvamatona puolet päivästä. Siinä laulussa kiroillaan ja oikein kunnolla. Selvällä suomenkielellä, perinteisesti. Jostain syystä se on todella voimaannuttevaa, toimii paljon paremmin kuin ”Believe in your dreams”- tyyliset mietelauseet. Tulin todella onnelliseksi. Mietin miksi?
Luulen että minun kohdallani se liittyy jollain tavalla kauneuden ihanteisiin, niiden rikkomiseen. Jotakin ihailtavaa on mielestäni siinä, että joku haluaa olla muutakin kuin kaunis. Kauneuden ja täydellisyyden ihanne on nykyään melkeinpä niin itsestäänselvä, että sen rikkominen aiheuttaa inhoreaktion. Inhoamme rumaa, lihavaa, vanhentunutta, tyylitöntä, huonokuntoista, sairasta, rikkinäistä, vajaata, sekasortoista.
Helposti saisi sellaisen kuvan, että ollakseen onnellinen ihmisen pitäisi olla kaunis, hyväkroppainen, menestynyt, syödä täydellistä ruokaa ja asua täydellisessä asunnossa, lomailla upeissa paikoissa ja pukeutua tyylikkäästi. Menestyäkseen elämässä lasten pitäisi saada täydellistä koulutusta ja juuri heille räätälöityä opetusta. Heillä pitäisi olla kehittävät harastukset ja heidän pitäisi loistaa. Kotona ilmapiirin pitäisi olla avoin ja harmoninen, keskusteleva. Ihmisten pitäisi osata kuunnella toisiaan, rakastaa ehdoitta ja ymmärtää asioissa olevan aina monta puolta. Heidän pitäisi kyetä asettumaan toistensa asemaan ja tukea toisiaan. Kotityöt pitäisi jakaa tasan ja perheen mennä aina uran edelle. Samalla pitäisi kuitenkin kyetä olemaan loistava työntekijä ja menestyä työssään.
Siinä sitten ihanteiden keskellä kuulkaa tallustaa omassa täydellisessä elämässään keski-ikäinen Pirkko. Hänellä on säännöllinen päivätyö joka on ollut samankaltainen jo kaksikymmentä vuotta. Hän syöttää lapsille eineksiä ja hänen miehensä laittaa ainakin kerran viikossa jauhelihakastiketta, koska ei keksi mitään muuta. Kämppäkin on sotkussa ja jälkikasvu istuu sohvalla liimautuneena mobiililaitteisiin. Kukaan ei puhu kellekään mitään. Pitäisi suunnitella jotain kivaa yhteistä kesäksi, mutta budjetissa on vajetta ja aina ei jaksaisi istua jossain Juku-juku maassa. Kun Pirkko sitten istuu jauhelihakastikkeen syötyään väsyneenä mutta suht tyytyväisenä elämäänsä tietokoneen ääreen, ja ajattelee lukevansa hetken kaveriensa ajatuksia siitä minkälainen se täydellinen elämä mahtaakaan kenekin kohdalla olla, niin onpas piristävää kun ainaisen ”ajattele positiivisesti ja syö täydellisesti saavuttaksesi unelmavartalon paratiisilomaa varten”- höpötyksen sijasta kaveri onkin postannut videon jossa sanotaankin että vittu. Kyllä kuulkaa resonoi Pirkossa hiukan erilailla kuin kuva uber-upeasta pasta-annoksesta. Pirkko kyllä tietää, että hänen ei olekaan tarkoitus olla koko ajan täydellisessä hamonian tilassa, mutta onhan se nyt todella mahtavaa että joku toinen on samaa mieltä!
Siitä se voima kuulkaa Pirkkoihin tulee, että voi yhtyä siihen kun joku nostaa keskisormen pystyyn ja sanoo vittu. Että pitäkää tunkkinne, minä en osallistu teidän ihannehöpötykseenne. En tarvitse täydellistä kotia enkä täydellistä elämää. Tarvitsen vain oikeuden olla niinkuin tykkään ja halutessani sanoa kaikki keksimäni kirosanat peräkkäin musiikin tahdissa, viheltäen ja tanssien samalla. Sellaista on kuulkaa olla vapaa. Olla niin ruma kuin ruma voi olla, eikä kukaan mahda mitään. Eikä siihen edes kuole. Ei ihminen pyyhkiydy pois maailmasta vain koska ei ole kaunis. Ihminen voi olla niin paljon muutakin!
Perkele! ;D