Kesäöinä aurinko ei jätä meitä,
se viipyy hiljaisena
hämärän rajalla
ja lupaa uuden päivän.
Kesäöinä hiljaisuus
on läpikuultavaa,
me juomme ilmasta linnunmaitoa
ja olemme kuin mikään raskas
ei olisi meidän.
Levätään nyt,
hengitetään nyt,
kohta on jo Marraskuu
ja aurinko meidät unohtanut.
Silloin minä muistan
miten elämä hengittää kesäöitä
ja miten sen henkäyksessä
voi hetken lämmitellä palelevia sormiaan.
Lukisin mielelläni sinun runojasi! Jään odottelemaan 😉
Ulla, ihana että löysin runosi! Pidän näistä heti, pari runoa luettuani, pitää tutustua enemmän näihin myöhemmin. Minäkin runoilen, laitan sulle joskus linkin.
Minäkin pidän kesäöistä.