Joinakin päivinä
sielu ei sovi.
Se puhuu vieraalla, pehmeällä äänellä,
se miettii
asettuisiko tähän elämään,
käpertyisikö kerälle
kuin kissa lämpimään,
vai etsisikö vielä
nälkää ja riippumattomuutta,
aidatonta pihaa.
Joinakin päivinä
sielu hiertää
niin kuin kaikesta onnesta huolimatta
sen pitäisi vielä tuntea
rankkasade
rovio
myrsky.
Niin kuin se kaikesta huolimatta
tarvitsisi vielä syyn taistella.
Tietääköhän sieluni
että sen pitää huutaa ja karjua
jotta kuulen sen äänen
tämän mukavuuden keskelle.