Puolet elämästämme
me vietämme ylpeyden sokaisemina
punoen mitä monimutkaisimpia solmuja
ja vannomme muistavamme ikuisesti.
Ei sitä tiedä solmua tehdessään
miten tiukkaan sen saakaan kiristettyä,
eikä sitä,
miten pienikin solmu
vuosien varrella
piiloutuu, ja hiertää sielua
niin että ihminen uskoo kasvaneensa rikki.
Toisen puolen elämästämme
me etsimme niitä jotka olemme unohtaneet,
mietimme solmujen tarkoitusta
ja yritämme kynnet verillä saada löytämämme auki.
Silloin me olemme kyllästyneet
siihen ylpeyteen
ja rikkinäisyyteen
joka on meissä ja meidän kaltaisissamme
niin hyvin sanoilla peitettynä.