Vastarannan tonnikala

Tämä kuva on tehty vesiväreillä ja puuväreillä. Koko on hiukan A4:ä pienempi.
Surffailin facebookissa jossakin ”inspirational” sivulla ja löysin tuon lauseen ”Notice what touches your heart.” Se kolahti kotiin, ajattelin sitä kuinka paljon aikaa ihminen käyttää sen ajattelemiseen mitä pitäisi tehdä, miten asioiden pitäisi olla tai mitä maailma odottaa. Huomataan asioita joita on opittu pitämään tärkeinä. Ajattelin että olisi terveellistä ja vapauttavaa entistä enemmän kiinnittää huomiota siihen mikä todella koskettaa ja antaa sille arvoa. Tavallaan ottaa ajatukset enemmän oman elämän kuin maailman odotusten käyttöön.

tästä syntyi myös runo:

Ääni

Kenen ajatuksia täynnä pääni,
kenen ääni sydämeni vieressä,
kenen sanoilla sinulle vastaan
kun kysyt
mitä minä tarvitsen?

Maailma huutaa
huuliltani vaatimuksiaan
ja veri kiehuu toisten toiveita
mutta sydämeni sykkeessä
hakkaa minun mieleni,

pysähdy
pysähdy
pysähdy

huomaa se,
mikä koskettaa.

Jos onnellisuus on sitä
että tietää
tehneensä hyvää itselleen,
antaneensa mahdollisuuden
tulla siksi mikä on
ajattelematta,
onko se oikein vai väärin,
tyhmää vai järkevää,
olin onnellinen tänään.

Jos onnellisuus on rohkeutta
olla olemassa
ihmisen muottien ulkopuolella,
kokea itsessään samalla
komiikka ja tarkoitus,
olin onnellinen tänään.

Jos onnellisuus on sitä
että hiljaa istuessaan
kuulee kirkkaasti ajatuksensa,
että koko sielu tuntee
olevansa elossa ja kahleeton,
että ilman epäilyksen häivää
tietää varmasti kuka on,
olin onnellinen tänään.

Tämän onnen
minä haluan säilöä
sen päivän varalle
kun en enää muista
että ainoa ihminen
jonka rakkaus ja arvostus
on minulle elämän ja kuoleman kysymys
olen minä.

Kokeilen vähän kuvan julkaisemista täällä. Tämä ”Kissa” on maalaus jonka tein tänä keväänä. Muistaakseni olin jotenkin stressaantunut tai ärsyyntynyt kun aloittelin tämän maalaamista ja melko intensiivinenhän siitä sitten tulikin. Mietin pitkään mitä laittaisin kuvan keskustaan mutta päädyin lopulta jättämään sijaa katsojan mielikuvitukselle.

Sinä,
joka loukkaat toista
ja käyttäydyt kuin se olisi
toisen vika,
että on syntynyt
niin tyhmäksi
ja rumaksi
ja arvottomaksi
että on pelkällä olemassaolollaan
ansainnut sinun pilkkasi,
muista
että ihminen on aina helpompi
tallata maahan
ja hiljentää
kuin saada laulamaan.

Jo lapsena me aikuiset
itkimme itsemme uneen pinnasängyissä,
opimme tunteiden säätelyä
emmekä ymmärtäneet,
onko maailma hyvä vai paha.

Ja tänään me mietimme
onko onni viimekädessä
todellakin omissa käsissämme?
Päteekö nyt pinnasängyn laki,
voimmeko säätää itsemme onnellisiksi,
voimmeko ajatella itsemme rikkaiksi?
Voimmeko antaa itsellemme sen mitä tahdomme?

Älä tunne syyllisyyttä,
älä kaipaa ketään.
Sinä sen onnen ennenkin teit,
yksin sinne pinnasänkyyn nukahdit.

Varokaa,
teitä on kehdoista saakka
opetettu yksinäisiksi.

En minä ole tylsä.
Minä tulen tylsäksi
kun kulutetaan,
kun hangataan
vasten karkeaa pintaa,
ihaillaan tarkkaa jälkeä
kunnes huomataan,
ettei minusta saa irti kuin sotkua.
Silloin sanotaan
”Sinä olet tylsä.”
eikä muisteta katsoa
niitä jälkiä
joita minusta on jäänyt.

Puolet elämästämme
me vietämme ylpeyden sokaisemina
punoen mitä monimutkaisimpia solmuja
ja vannomme muistavamme ikuisesti.

Ei sitä tiedä solmua tehdessään
miten tiukkaan sen saakaan kiristettyä,
eikä sitä,
miten pienikin solmu
vuosien varrella
piiloutuu, ja hiertää sielua
niin että ihminen uskoo kasvaneensa rikki.

Toisen puolen elämästämme
me etsimme niitä jotka olemme unohtaneet,
mietimme solmujen tarkoitusta
ja yritämme kynnet verillä saada löytämämme auki.

Silloin me olemme kyllästyneet
siihen ylpeyteen
ja rikkinäisyyteen
joka on meissä ja meidän kaltaisissamme
niin hyvin sanoilla peitettynä.

Ole ylpeä,
kuljit kauas,
jokaisesta arvesta
jokaisesta muistosta
sinussa
ole ylpeä.

Olet tullut puoleen matkaan
ja nyt sen tietää
elää tarkemmin,
elää herkemmin.
Maa vetää ruumista
mutta rohkeus nousee lentoon,
silmissä kipinöi.
On tarkempi katse
ja vahvempi mieli.

Ehkä sinulla nyt
on enemmän antaa
kun tiedät eron
valon ja varjon välillä.

Ystäväni tunteet,
voisitteko mitenkään iskeytä tajuntaani
hiukan vähemmällä intensiteetillä?
Vaikkapa jotenkin niin,
että olemassaolonne
olisi hiukan vainvihkaisempaa,
ettei teihin ihminen täysin hukkuisi
niin kuin yli lyövään tsunamiin,
että teidän olemassaolonne
saisi siististi peitettyä,
mielummin vaivatta.

Ymmärrätte varmaan, elämänpiirissäni
tunteet
ja niiden ilmaukset
häiritsevät hyväksi katsottua käytöstä
jota minulta kuitenkin odotetaan,
jotten omilla ajatuksillani
häiritsisi kanssaihmisteni maailmaa,
jossa kaikki hymyilevät silloinkin,
kun iskevät toinen toisiaan puukoilla selkään.

Rakkaat tunteet,
olisitteko ystävällisesti häiritsemättä
yrityksiäni kävellä lampaan tavoin
tahdottomana
hymyilevien ihmisten osoittamaan suuntaan.

Sinä istut
yksin väkijoukossa.
Kasvoiltasi ei näy
se tyhjyys mistä kerrot.
Sinä et tunne onneasi,
sitä jota olet itsellesi kovalla työllä rakentanut.
Viimeiset voimasi
olet kuluttanut sen hankkimiseen
minkä sanotaan tekevän ihmisestä rikkaan.

Eikö onni tulekaan
kauniista kodista,
ehjästä perheestä,
arjen rutiineista
ja siitä,
että tietää mihin huominen velvoittaa?
Vielä sinä mieli riekaleina kaipaat jotakin,
mikä erottaa sinut muista,
jotakin,
mikä todistaa sinun ajatuksesi.
Niin paljon on sellaista,
mitä ei saa ommeltua verhonkäänteeseen
eikä parhaallakaan ohjeella leivottua hyytelökakkuun.
Niin paljon on sellaista,
mitä puhe ei voi kertoa.