Tekijä: Ulla Laisi

Olla vapaa ja toista lähellä,
toisen lähellä vapaasta tahdostaan,
ja toinen sinun lähelläsi
myöskin vapaa kahleistaan.
Siipi maata viistäen
tai tuulen päälle kiiveten,
vapaa.

Pelkää sitä
joka ketjuja kilistäen houkuttelee
suolaisin puhein, makein lupauksin
jäämään varmasti
jäämään iäksi.
Ne kahleet hiertävät ihosi rikki
ja suussasi on veren maku.

Mutta rakasta sitä
joka risteykseen tultaessa
päästää irti kädestäsi
mutta seuraa katseellaan,
jonka huulilta voi lukea nimesi
silloinkin kun kuljette eri polkuja.

Olla vapaa ja toista lähellä
nähdä maailma kaksilla silmillä.
ymmärtää yksinäisyyttä
ja se,
miten ihminen toisen ihmisen luona
on samalla elämännälkäinen.

Joskus
minä kuulun näkymättömiin ihmisiin,
niihin jotka istuvat hiljaa
ja joiden olemassaolo pitää arvata.
Joskus
minä olen niitä
joiden katseessa voi haistaa savun
näkemättä tulta sydämessä.

Katso minuun,
näet sielun täynnä tulta ja vapautta.
Katso minuun,
näet itkemättömien kyynelten meren,
näet rupisen vihan,
ja rakkauden joka puhaltaa
tuulena ylitsesi.

Katso minuun,
minä olen vielä tässä,
näet kysymyksiä joihin etsin sinustakin vastausta.

Jos katsot minuun
ja voitat luottamukseni,
tulen näkyväksi sinun silmiesi kautta,
ja siksi,
rakastan sinua ikuisesti.

Kyykäärme
kyykäärme
irvistävä kylmä susi,
suihkuttaa myrkkyä
käy kiinni kurkkuun
pistää hopeasilmillä.

Pitäisikö minun välittää?

Miten ihmisten keskellä voi niin pelästyä vierauttaan,

että on sydän väristen valittava

pako tai taistelu

arkipäiväisen keskustelun lomassa?

Haavoja on maailma täynnä
märkiviä, vuotavia, arpeutuneita,
ihmisten kipeitä salaisuuksia
joista kuiskitaan höyryävien kahvikuppien yli
ja vaihdetaan merkitsevä katse selän takana.

Haavoja on maailma täynnä
pieniä paperiviiltoja ja katkenneita valtimoita
eloonjääneiden sankaritarinoita siitä,
miten kuilujen reunoilta on taisteltu takaisin elämään,
ja niitä tarinoita, joita joita ei voi häpeältään edes kuiskata,
niitä, jotka rikkovat ihmisiä.

Sellaista kai sattuu,
ihmiselle,
että ihmiseen sattuu
vaikka se kaatuisi haarniska päällä
höyhenpatjalle.
Riittää että se kaatuu.
Sillä on niin heikko sydän.

En minä ole räjähtänyt,
En minä ole romahtanut.
Olen elänyt elämääni
niin kuin te tahdoitte.
Olen kävellyt eteenpäin
rauhallista tahtia.
En juossut liian kovaa,
en lentänyt liian korkealle,
en tanssinut liian tulisesti.
Olen hymyillyt ja hoitanut,
olen luullut kasvaneeni
ihmisenä,
mutta murentunut sisältä
pikkuhiljaa
eikä kukaan ole huomannut,
en edes minä
että olen pelkkää tomua
ennen kuin tuuli on käynyt ylitseni.

Anna elämän
koskea sinuun pienillä käsillä
jotta sinussa säilyisi paikka
muutokselle,
jotta sinä ohjaisit elämää
ja elämä muovaisi sinua,
kunnes olisitte
niin toisiinne kietoutuneita,
että sinä olisit joka solultasi elämää
ja elämästä olisi tullut
aivan sinun näköisesi.

Loin näköjään tällaisen blogin itselleni. Testailen nyt tätä systeemiä, että mitenkä toimii ja toimiiko?